Taas on aikaa kulunut viimeisestä päivityksestä, joten vaihtelun vuoksi koulun ulkopuolinen aihe. Talvi on kivaa aikaa, siis kunnon talvi, kun on pakkasta ja lunta sopivasti. Mun mielestä tää syksy on ikävin vuoden aika siksi, että lämpötilojen vaihtelu tekee kelin määräksi ja liukkaaksi. Toisekseen kun ei ole lunta, musta ja märkä asfaltti "imee" auton valot niin,ettei tahdo nähdä mitään.
Onhan tuo lumi käynyt jo kertaalleen maassa ainakin täällä Oulun seudulla, mutta eipä tuo ole vielä pysynyt. Viimeaikoina on kyllä luvattu jo kylmempää ilmaa, mutta ainakaan vielä ei ole kun yöllä pakkasta, päivisin on ollut nollassa.
Opiskelusta mainittakoon sen verran, että vähän on ollut motivaatiovaikeuksia, syyt henkilökohtaisia. Onneksi on loistavat opiskelijatoverit, jotka auttaa jaksamaan, vaikka välillä olisi vaikeaa.