torstai 3. marraskuuta 2022

Yli vuosi kulunut

  Yli vuosi on taas kulunut edellisestä merkinnästä.Vuosi on mennyt nopeasti, pitkälti töiden parissa. Perheasioissakin on tapahtunut muutos. Olin töissä vajaan kaksi vuotta aulapalveluissa, mutta työt loppuivat elokuussa. 

  Töissä oli kiva olla, mutta nyt on aika hieman ottaa rennosti. Olin viime viikon lomailemassa tuolla etelä-Suomessa, kävin jopa Tallinnassa. Reissu teki hyvää, sillä töissäoloaikana on hankala lähteä kovinkaan kauas, tai jos lähteekin, niin lähtö ja paluu on katsottava niin, että ehtii töihin taas. 

  Työnhaku on alkanut taas ja olen hakenut jo useampaan paikkaan, joista yksi on vielä auki. Perheen kanssa on kiva viettää aikaa, mutta monenlaiset tapahtumat niin meillä kuin maailmalla ovat tehneet kotonaolemisesta vielä entistäkin haastavampaa, sillä hinnat nousee koko ajan ja tulot eivät ole kummoiset varsinkaan työttömänä työnhakijana. 

  Kulkine on vaihtunut Saabista Toyotan kautta Volvoon, farmariin tietysti. Toyota vaihdettiin Volvoon, koska vauvan turvakaukalo ei mahtunut Avensiksessa kuskinpenkin taakse. Onneksi tuttavalla oli Volvo V70, johon voitiin sovittaa kaukalotelakkaa ennen sen kummempia internetin selaamisia. Siitäpä se selaaminen ja Volvon etsiminen alkoi. Tuo ostettu yksilö oli viiden ensimmäisen netistä löytyneen joukossa ja kolmas mitä kävimme koeajamassa. 

  Mielestäni on aika erikoista, että kun korkilliset maito- ja jogurttitölkit tulivat markkinoille joitain vuosia sitten, silloin niitä kehuttiin, kuinka paljon parempana niissä tuotteet säilyy ja sen lisäksi tykkään korkillisista tölkeistä itse perinteisiä enemmän, koska ensimmäinen avauskerta on huomattavasti helpompi, kuin perinteisessä purkissa. 

 Olen ihmetellyt sitä, kun nykyisin monet älylaitevalmistajat jättävät virtalähteen pois myyntipakkauksesta, kaapeli tosin tulee mukana ainakin toistaiseksi. Ainakin kaksi suurta laitevalmistajaa Apple ja Samsung ovat tehneet niin. Apple on kertonut syyksi sen, että se säästää luontoa ja vähentää jätettä. Miten? 

  Jos kuluttaja ostaa laitteen ja mukana ei tule virtalähdettä niin sen joutuu todennäköisesti ostamaan erikseen. Tietysti oletus voi olla, että kuluttajalla on aiempi virtalähde jota hän käyttää myös uutta laitetta ladatessaan. Onneksi EU:n tasolla on tulossa säädös, joka ohjaa laitevalmistajia käyttämään USB C-liitäntää Euroopassa myytävissä laitteissa. 

  Yllämainitussa oletuksessa on sellainen ongelma, että latausliitäntätyypit muuttuvat muutaman vuoden välein ja myös latausnopeudet kasvavat laitteiden kehittyessä, jolloin tarvitaan kuitenkin aina se uusi virtalähde. Virtalähteet pakataan tietysti erillisiin pahvilaatikoihin ja sitä kautta syntyy lisää pahvijätettä.  Mielestäni on myös kohtuullista, että jos laite maksaa useita satoja euroja, niin niissä olisi mukana kaikki tarpeellinen. Virtalähde erikseen maksaa kuitenkin sellaisen 20-35 euroa.