torstai 25. joulukuuta 2014

Jouluajan kuulumiset..

Joululoma alkoi jo viikko sitten. Opintopisteitä karttui taas ihan kivasti ja hyvillä arvosanoilla. Syyslukukauden kurssit oli kivoja. Ajan kanssa on oppinut, että vaikka kuinka väsyttäisi aamulla kouluun herätessä ja kuinka ketuttaisi mennä autoa lumesta puhdistamaan pakkasella niin se kannattaa. 
Totta kai on olemassa niitäkin kursseja, joista pääsee läpi ihan vaan tekemällä tehtäviä kotona, mutta ne harvenevat koko ajan.

Joululoma on mennyt ihan kivasti. Jotenkin silti välillä tuntuu, että kotona laiskotteleminen ei ole oikeaa lomailua. Kotona on hankala olla niin rennosti, että ajatukset "vierisi" johonkin muualle kuin siihen, että "Voi ei, kohta loppuu lomat ja pitää palata arkeen". Tosin siihen vaikuttaa sekin, että mitä tekee lomalla. Omalla kohdallani parasta rentoutumista on se, kun pääsee vaikkapa mökille puuhailemaan jotain mielenkiintoista kaikessa rauhassa ja saa jättää puhelimen rauhassa sisälle pelkäämättä että joku häiritsee.

Eilen oli jouluaatto. Meillä vietettiin taas perinteiden mukainen joulu. Levätään, ollaan läheisten kanssa ja syödään hyvää ruokaa. Lahjat ei nykyään enää ole se oleellinen osa joulua minulle, vaan se rentoutuminen ja kiireetön aika perheen ja läheisten parissa. 


Omalla kohdallani joulu ei aiheuta mitään isompaa stressiä, sillä mielestäni jokainen saa panostaa jouluvaloihin ja muihin koristeisiin niin paljon aikaa ja vaivaa kuin itse kokee tarpeelliseksi. Minun kohdallani tämä ei kuitenkaan vie montaa minuuttia, sillä en välitä laittaa mitään erikoisia valoköynnöksiä ja muuta vastaavaa yhden viikon takia. Jokaisella on omat mieltymykset ja haluan kunnioittaa jokaista ja jokaisen mielipiteitä.

tiistai 9. joulukuuta 2014

Myöhäinen syksy

Pitäisi olla jo joulunodotustunnelmaa, mutta siihenhän kuuluisi pakkanen ja ennen kaikkea lumi, joka valaisisi huomattavasti. Lumi auttaisi tähän tylsyyteen ja pimeyteen. Itse huomaan sen selkeästi, että se vaikuttaa huomattavasti, jos on lunta sen verran että se valaisee edes vähän. 

Muistan joskus lapsena ja vielä teininäkin, kun talven merkkejä alkoi näkyä jo lokakuussa, ensilumikin tuli yleensä marraskuussa, harvoin ensilumen sataminen kesti joulukuulle. Lapsena, kun kävimme luistelemassa, kenttiä alettiin jäädyttää heti, kun oli parikin viikkoa ollut pakkasia. Silloin vielä kenttä jäädytettiin monta kertaa viikossa. Silloin kentänreunalla oli lumikola ja -lapio, jos ei kenttää oltu aurattu sitten viimeisimmän lumisateen, sen sai tehdä itse.

Nykyään tilanne on ihan toinen. Nykyisin tuntuu, että hyvää jäätä ei kentälle saa enää koko talven aikana. Nykyisin se jäädytetään ehkä kerran viikossa ja nyt ei edes tee mieli luistelemaan ulkojäille, sillä silloinkin kun jäätä edes on, se on niin huonossa kunnossa, että suorastaan hirvittää. 

Vuosien varrella myös lumen tulossa on tapahtunut muutosta siihen suuntaan, että enää ei lumi pysy maassa ennen kuin ehkä pari viikkoa ennen joulua jos silloinkaan. Nyt on 9.joulukuuta, lunta kyllä on satanut useaan otteeseen, mutta vielä ei ole merkkiä niistä pakkasista, joilla voisi edes kuvitella lumen pysyvän maassa. Toiveissa (ainakin kirjoittajalla) olisi, että saataisiin jälleen valkea joulu, kun ei se nykyään edes tunnu joululta jos ei ole lunta.

torstai 4. joulukuuta 2014

Experimentti 03.12.2014

Aloitimme tänään experimenttitehtävän, joka pienryhmälläni liittyy koulumme kahvilassa myytäviiin kahvikortteihin. Experimenttimme tarkoituksena on selvittää kahvikortin käyttöä opiskelijoiden keskuudessa nyt ja miettiä miten sitä voisi kehittää.

Kun tavoitteena on saada lisättyä myyntiä ja selvittää miten kahvikorttia voisi kehittää. Pohdimme erilaisia mahdollisuuksia. Yksi voisi olla se, että kortti olisi "ladattava" johon voisi siirtää rahaa, jolloin sillä pystyisi maksamaan muutakin, kuin kahvin tai teen. Mahdollisuuksia on kasapäin, pitäisi vain löytää niistä se, mikä tässä tapauksessa toimisi parhaiten.

Jotta saisimme jonkinlaisen käsityksen asiasta, meidän tulisi tehdä jonkinlainen selvitys siitä, mitä mieltä opiskelijat ovat, millaisella käytöllä kahvikortti on ja millainen sen tulisi olla. Omakohtaisesti voisi sanoa, että kahvikortti on lähinnä nopeuttava silloin, kun hakee kahvin tunnille mukaan (eli ei jää kahvilaan istuskelemaan ja nauttimaan kahvia).