torstai 25. joulukuuta 2014

Jouluajan kuulumiset..

Joululoma alkoi jo viikko sitten. Opintopisteitä karttui taas ihan kivasti ja hyvillä arvosanoilla. Syyslukukauden kurssit oli kivoja. Ajan kanssa on oppinut, että vaikka kuinka väsyttäisi aamulla kouluun herätessä ja kuinka ketuttaisi mennä autoa lumesta puhdistamaan pakkasella niin se kannattaa. 
Totta kai on olemassa niitäkin kursseja, joista pääsee läpi ihan vaan tekemällä tehtäviä kotona, mutta ne harvenevat koko ajan.

Joululoma on mennyt ihan kivasti. Jotenkin silti välillä tuntuu, että kotona laiskotteleminen ei ole oikeaa lomailua. Kotona on hankala olla niin rennosti, että ajatukset "vierisi" johonkin muualle kuin siihen, että "Voi ei, kohta loppuu lomat ja pitää palata arkeen". Tosin siihen vaikuttaa sekin, että mitä tekee lomalla. Omalla kohdallani parasta rentoutumista on se, kun pääsee vaikkapa mökille puuhailemaan jotain mielenkiintoista kaikessa rauhassa ja saa jättää puhelimen rauhassa sisälle pelkäämättä että joku häiritsee.

Eilen oli jouluaatto. Meillä vietettiin taas perinteiden mukainen joulu. Levätään, ollaan läheisten kanssa ja syödään hyvää ruokaa. Lahjat ei nykyään enää ole se oleellinen osa joulua minulle, vaan se rentoutuminen ja kiireetön aika perheen ja läheisten parissa. 


Omalla kohdallani joulu ei aiheuta mitään isompaa stressiä, sillä mielestäni jokainen saa panostaa jouluvaloihin ja muihin koristeisiin niin paljon aikaa ja vaivaa kuin itse kokee tarpeelliseksi. Minun kohdallani tämä ei kuitenkaan vie montaa minuuttia, sillä en välitä laittaa mitään erikoisia valoköynnöksiä ja muuta vastaavaa yhden viikon takia. Jokaisella on omat mieltymykset ja haluan kunnioittaa jokaista ja jokaisen mielipiteitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti