perjantai 2. joulukuuta 2016

Joulukuu

  Jälleen on vierähtänyt aikaa edellisestä blogitekstistä. Jääkiekon SM-liigaa on pelattu jo eli kolmannes runkosarjasta ja suhteellisen isoja yllätyksiä on nähty runkosarjassa. En olisi ihan uskonut, että KalPa johtaa runkosarjaa, kun pelattu on 26 peliä. Se, että Tappara on toisena, tuskin montaa lukijaa yllättää. Kärpät on pelanneet heikon alkusyksyn. Tällä hetkellä 25 peliä ja runkosarjan sija 13. Tosin ei se yllätä, jos katsoo pelejä tai tilastointia siitä, kuinka maaliero on miinuksella. 

  Kärppien tilanne tietysti selittyy osin loukkaantumissumalla ja sillä, että joukkue on mennyt aika lailla uusiksi viime kauden jälkeen. Sen lisäksi valmentajan vaihtuminen vaikuttaa olennaisesti pelaamiseen ja jo onkin moneen otteeseen ollut mediassa ja somessa puhetta Kärppien valmentajavaihdoksesta. Se onkin mielenkiintoinen seikka, sillä toisaalta valmentajalle pitäisi antaa aikaa saada joukkue pelaamaan haluamallaan tavalla, mutta toisaalta fanit odottavat joukkueelta menestystä kausi toisensa jälkeen ja ovat valmiita radikaaleihin ratkaisuihin, jos ei tulosta synny. 

  Yksi mielenkiintoinen asia, joka on Liiga-ympyröissä jo pitkään herättänyt monenlaista puhetta on fyysisyys eri muodoissaan. Taklauspeli kuuluu jääkiekkoon, siitä ei ole epäilystäkään, mutta Liigassa on valitettavasti nähty päähänkohdistuvia taklauksia ihan liikaa. Ne eivät mielestäni kuulu jääkiekkoon, koska niissä on ison vahingon vaara. Tietysti on tilanteita, joissa pelaaja loukkaantuu puhtaankin taklausen seurauksena, mutta jokainen päähänkohdistunut taklaus on liikaa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti