lauantai 10. marraskuuta 2018

Marraskuu ja syksyn kuulumisia

  Aikaa edellisestä tekstistä Jofan blogiin on kulunut peräti neljä kuukautta ja siinä ajassa on ehtinyt tapahtua monenlaista. Liiga-kausi on alkanut, mökkeilykausi saanut päätöksensä ja palattu tavalliseen kerrostaloarkeen.

  Liiga on käynnistynyt jo syyskuussa ja takana on 20 kierrosta, eli kolmannes tunkosarjasta on pelattu. Viime kaudella mestaruuskantaan palannut Oulun Kärpät johtaa sarjaa seitsemällä pisteellä ottelun vähemmän pelanneeseen TPS:aan. Kärppien joukkue on kokenut muutoksia, niinkuin varmasti kaikki muutkin, mutta niinhän se tahtoo olla, että tuoreen mestarin pelaajat ovat kysyttyjä.

  Mökkeilykausi oli onnistunut, vaikka mitään ihmeellistä ei tullutkaan tehtyä. Tokihan se enemmän on ollut ajankulua, olen kuluttanut aikaa erilaisia ylläpitojuttuja tehden, nurmikon leikkuuta, veneen lasku ja nosto, puuhommaa, kaikenlaista mitä keksii. 


  Heinäkuun helteet oli sen verran mahtavia, ettei niinä lämpiminä päivinä viitsinyt muuta kuin nauttia lämmöstä, jota kerrankin riitti useammaksi viikoksi. Itse olen aina pitänyt kuumista kesistä ja pakkastalvista.

  Henkilökohtaisella tasolla on tapahtunut paljon muutakin, tuntuu pitkästä aikaa siltä, että ehkäpä ne asiat alkaakin järjestymään ja jaksaa taas tehdä töitä sen eteen, että ne järjestyy. Vaikka monesti kuulee sanottavan, että kaikki on itsestä kiinni, niin en täysin allekirjoita sitä.

  Asioiden eteen on tehtävä töitä, omat velvollisuudet hoidettava, omat asiat huolehdittava, asiat järjestettävä, mitään ei saa jollei mitään tee, mutta mielestäni jokainen tarvii myös ripauksen onnea, jotta kaikki menisi suunnitelmien mukaan. Itse olen saanut huomata, että onni on myötä usein silloin, kun sitä itse vähiten osaa odottaa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti