Vuodenvaihteessa sain inspiraation etsiä itselleni uuden asunnon. Miettiessäni asunnon sijaintia, ajattelin, että koska minulla alkaa kurssi kaupungin keskustan liepeillä, kurssi, joka kestää yli puoli vuotta, niin myös keskustaan muuttaminen on vaihtoehto, sillä verrattaessa kotikuntani vuokria Oulun keskustaan, ei ero ole välttämättä kovinkaan iso.
Katselin asuntoja jonkin aikaa, koska tilanteeni oli sellainen, ettei kiirettä entisestä asunnosta poismuuttoon ollut, mutta ne tunnemyrskyt, joita joulun tienoilla kävin, oli sitä luokkaa, että en halunnut odottaa ensi kesään.
Ydinkeskustassa asumiseen on ollut suhteellisen helppo tottua, joka johtuu varmasti sekä yllä mainitsemastani kurssista, että lähistöllä asuvista kavereistani. Yksi keskusta-asumisen hyöty ja haitta on se, että baarit on vähän ehkä liiankin lähellä...
Nykyään tuo asunnon etsiminen on tehty helpoksi, kun iso osa vapautuvia ja vapaita asuntoja löytyy internetistä kuvineen, sijaintitietoineen ja ilmoituksissa on usein myös maininta etäisyyksistä asunnolta kouluihin, päiväkoteihin ja isompiin kauppakomplekseihin.
Kaupungin keskustassa asumisessa on myös oma nurja puolensa ja ainakin omalla kohdalla se tulee esiin, jos puhutaan, vaikka pelosta, että auton voi käydä särkemässä, joskin tätä sattuu myös pienemmillä asuinalueilla ja kuntienkin keskustoissa. Toki tuo saattaa olla vain omaa kuvitelmaani, että kaupungilla tällaista sattuu enemmän, mutta saattaahan siinä totuudenperääkin olla.
Asuttuani koko tähänastisen ikäni kotikunnallani olen todennut, että vaikka tämä tuntuu nyt hyvältä vaihtelulta ja vaihtoehdolta, niin minusta tuskin koskaan tulee niin "kaupunkilaista", etten muuttaisi kotikunnalleni takaisin.
Jos keskusta-asumisesta haluaa jotain positiivista hakea, niin auton käyttö on kyllä omalla kohdallani jäänyt tosi vähälle. Ensinnäkään täällä ei ole yhtä pitkät välimatkat ja sen lisäksi parkkipaikkojen löytäminen tuottaa joskus hankaluuksia. Aiakin jos haluaa pysäköidä auton edullisesti.
Mahtavaa löytää myös miespuolisia bloggaajia. Nimestäsi päättelin että olet H.lainen?? Mieheni nimittäin tuntee samannimisen kuin sinä. Pienen pieni maailma. Kivaa viikkoa sinulle.
VastaaPoistaMahtavaa löytää myös miespuolisia bloggaajia. Nimestäsi päättelin että olet H.lainen?? Mieheni nimittäin tuntee samannimisen kuin sinä. Pienen pieni maailma. Kivaa viikkoa sinulle.
VastaaPoistaKyllä, olen Putaalta juurikin tämän vuoden alussa muuttanut :) Tää lähti ikäänkuin käsistä: alkuun piti kirjottaa vain AMK:n luentopäiväkirjoja, sitte kun kirjotti laajemmin niin siihen jäi "koukkuun" :)
VastaaPoistaKiva että joku huomioi ja aina jos löytyy mielenkiintosta luettavaa niin se on aina eteenpäin. :)